enkelibanneri
  Etusivu | Yleistietoa | Surutyö | Omat Tarinat | Runoja | Linkit | Kirjavinkit | Yhteydenotto

Yleistietoa
Keskenmeno

Kuinka tästä eteenpäin
Keskenmenon syistä
Tuulimunaraskaus
Kohdunulkoinen raskaus


Keskenmeno

Keskenmenon kokee Suomessa vuosittain noin 8000-9000 naista eli 10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon. Noin 75 % keskenmenoista tapahtuu ennen 12. raskausviikkoa.

Keskenmeno tarkoittaa raskauden keskeytymistä ennen 22. viikkoa. Yleensä sikiö painaa tällöin alle 500 grammaa.

Keskenmeno voi olla täydellinen (kohtu on tyhjentynyt), epätäydellinen (tyhjentyminen on alkanut) tai keskeytynyt (kohtu ei supistele, vaikka sikiö on kuollut).

Raskaus voi keskeytyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin nainen ei edes välttämättä tiedä olleensa raskaana. Silloin kuukautiset ovat muutaman päivän myöhässä, saattavat olla normaalia runsaammat ja kivuliaammat. Näissä tapauksissa ei tarvita minkäänlaista hoitoa.

Keskenmeno alkaa yleensä vähäisellä verenvuodolla, joka muuttuu runsaammaksi. Kuukautisten kaltaiset alavatsa- ja selkäkivut ovat yleisiä. Vuodon aikana saattaa tulla isoja hyytymiä. Joskus alkuraskaudessa voi esiintyä niukkaa verenvuotoa pois jääneiden kuukautisten ajankohtana, jota esiintyy noin 25%:lla raskaana olevista naisista.

Myöhäinen keskenmeno (18 viikon jälkeen) alkaa usein lapsiveden menolla, jota seuraavat supistukset ja sikiön syntyminen. Joskus sikiö saattaa kuolla kohtuun ilman, että keskenmeno käynnistyisi, keskenmeno havaitaan kohdun kasvun pysähtymisenä.

Uhkaavan keskenmenon oireita ovat kohtuullinen verenvuoto synnyttimistä ja alavatsakipu, tutkimuksessa voidaan todeta kiinnioleva kohdunsuu. Verenvuotoa seuraavat supistukset ja usein myös ristiselkäkipu. Joka viidennellä raskaana olevalla esiintyy veristä vuotoa ennen 20. raskausviikkoa, ja puolet näistä raskauksista päättyy keskenmenoon. Vähäistä vuotoa voi kuitenkin olla normaalinkin raskauden alkuvaiheessa.

Ultraäänitutkimuksella voidaan selvittää tarkoin raskauden kulku. Kaikututkimuksessa voidaan nähdä normaalin raskauden sikiöpussi 31. päivänä (kuukautiset myöhässä kolme päivää), ruskuaispussi 36. päivänä ja sikiökaiut ja sydämen syke 41. päivänä pois jääneistä kuukautisista. Normaalin kohdunsisäisen alkuraskauden aikana seerumin hCG-pitoisuus yleensä kaksinkertaistuu kahden päivän välein tasolle 10 000 KY/l asti, jonka jälkeen kasvuvauhti tasaantuu.

Koska alkuraskauden keskenmenon syy on useimmiten sikiöperäinen, ei tilanteeseen ole mahdollista puuttua hoidollisesti. Äidin elimistö pyrkii poistamaan raskauden, jolla ei ole kehittymisen edellytyksiä. Lääkityksestä ja lepohoidosta ei näissä tilanteissa ole apua.

Toisen raskauskolmanneksen uhkaavan keskenmenon syy tulisi pyrkiä selvittämään. Mikäli kyseessä on kohdunkaulakanavan heikkous, voi tukilangan asettamisesta olla apua. Lepohoitoa käytetään harkinnan mukaan.

Toistuvat keskenmenot vaativat perusteellista selvitystä. Toistuva raskauden keskeytyminen on myös riski, joka lisää taas uuden keskenmenon mahdollisuutta. Sattuma ei selitä toistuvia keskenmenoja, ja Suomessa tutkimukset aloitetaan kahden tai kolmen keskenmenon jälkeen. Keskenmenoa sanotaan toistuvaksi, jos naisen kolme peräkkäistä raskautta keskeytyy.


Keskenmenon jälkeen on hyvä ottaa muutama päivä rauhallisemmin. Kun tunnet voivasi hyvin, mikään ei estä sinua jatkamasta vanhoja harrastuksiasi.

Jos jälkivuoto tulee huomattavasti runsaammaksi, siihen tulee paha haju tai sinulle nousee korkea kuume, ota välittömästi yhteyttä sinua hoitaneeseen sairaalaan. Tulehdusvaaran vuoksi vältä uimista, ammekylpyjä sekä yhdyntää niin kauan kuin on veristä jälkivuotoa.

Seuraavat kuukautiset tulevat normaalisti noin 4-6 viikon sisällä keskenmenosta. Ne voivat olla normaalia runsaammat ja kivuliaammat.

Uutta raskautta voi yrittää, kun yhdet kuukautiset ovat tulleet. Näin elimistö ehtii palautua keskenmenosta. Pelko uudesta keskenmenosta voi olla niin suuri, että alkaneesta raskaudesta on vaikea iloita. Toistuvia keskenmenoja tapahtuu kuitenkin vain erittäin harvoille.


Keskenmeno varmistetaan ultraäänellä. Usein kohtu kaavitaan tulehdusvaaran ja vuodon takia. Samalla saadaan toivoton raskaus päättymään ja hormonitilanne palaamaan nopeammin entiselleen. Jos vuotoa ei ole ja kohtu on tyhjentynyt täysin, voidaan tilannetta jäädä seuraamaan, eikä kaavinta ole välttämätön.

Varhaiskeskenmenoissa kaavinta on yleensä tarpeellinen, jos sikiöpussi ja istukka näyttävät syntyneen kokonaan. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan yli 80% potilaista, joilla todettiin käynnissä oleva keskenmeno, selvisi ilman kaavintaa. Puolet keskenmenoista tapahtui ensimmäisen seurantaviikon aikana, loput tapahtuivat seuraavan kolmen viikon aikana.

Jos potilas on halukas seurantaan, hänelle tulee antaa sekä suullinen että kirjallinen tieto keskenmenon kulusta ja että mihin hän voi tarvittaessa ottaa yhteyttä ongelmien ilmeentyessä. Kaavinnasta luopuminen edellyttää mahdollisuutta hCG-pitoisuuden seurantaan ja vaginaaliseen kaikututkimukseen. Raskauskudoksen syntyessä vuoto saattaa olla välillä runsasta ja jatkua jopa 2-4 viikkoa. Jos potilas ei ole halukas seurantaan ja vuoto on erittäin runsasta, kohtuontelon kaavinta on ensisijainen hoito. Kaavinnasta luopumisella ei ole haitallista vaikutusta naisen myöhempään hedelmällisyyteen. Potilaat eivät ole myöskään kokeneet seurantaa psyykkisesti rankempana kuin kaavintaa.

Komplikaatiot
Runsas keskenmenon aikainen vuoto johtaa anemiaan. Kaavintaa liittyvä harvinainen komplikaatio on kohtulihaksen perforaatio. Kaavinta voi myös vaurioittaa kohdun limakalvoa ja aiheuttaa kiinnikkeitä kohtuonteloon. Sisäsynnytinten tulehduksen oireina ovat kuume, märkäinen vuoto kohdusta ja aristava kohtu ja sivuelimet. Kuumeinen tulehdus rajoittuu yleensä kohtuun, mutta se voi myös levitä laajemmin sivuelimiin ja aiheuttaa vatsakalvontulehduksen. Tila vaatii sairaalahoitoa.

Epätäydellistä kaavintaa voi seurata infektio tai verenvuodon uusiutuminen. Kaikututkimuksessa löydetään kohtuun jäänyttä kudosta, joka poistetaan uudella kaavinnalla.

Harvinainen komplikaatio on septinen sokki; oireina mm. korkea kuume, alhainen verenpaine. Hoito tapahtuu yleensä sepsiksen hoitoperiaatteiden mukaan erikoissairaalahoidossa.


Kolmanneksella toistuvista keskenmenoista kärsivistä naisista on ongelmia jo hedelmöittymisessä. Se voi viitata keltarauhasen vajaatoimintaan, joka on eräs hormonaalinen keskenmenon syy. Keltarauhasen toimintaa ja munarakkulan kasvua voidaan tukea lääkehoidolla.

Lähteet:
*Hartikainen, Anna-Liisa - Tuomivaara, Leena - Puistola, Ulla - Lang, Leena. kokoNAINEN - rakkaus-seksi-sairaudet. WSOY.
*Saarikoski, Seppo. Synnytysopin perustiedot. Legekustannus Oy.
*Ylikorkala, Olavi - Kauppila, Antti (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Duodecim.

alapalkki
ŠEnkelisivut